Joskus hauskimmat yhteistyöprojektit alkavat, kun aukaiset suusi oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin kävi tässäkin projektissa. Istuin mieheni kanssa oululaisten yrittäjien kesäristeilyllä. Ystäväpariskuntani oli mukana seuranamme. Päätimme jatkaa iltaa jatkoille, koska itse risteilylläkin oli ollut ihan mukavaa. Istuimme nurkkapöytään ja vieressämme istui toisia jatkoille osallistuneita. Aloimme keskustella, ja pian selvisi, että yksi heistä oli töissä Greystone Oy:ssä. Kysyin, olisiko heidän markkinointitoimistossaan tarvetta kaltaiselleni tekstityöläiselle. Vaihdoimme kortit. Seuraavalla viikolla sovin jo tapaamisen yrityksen toimitusjohtajan kanssa. Tästä lähti liikkeelle erittäin mielenkiintoinen yhteistyöprojekti, jonka hedelmät ovat Rokua Geoparkin maastossa sijaitsevat opastetaulut.
Rokua Geopark ‑nimi ei varmasti kovin usealle aukea. Rokua on useammalle ystäväpiirissäni tuttu, mutta kun perään lisätään Geopark, useamman naama vetäytyy vienoon epätietoisuuden tilaan. Geoparkilla viitataan maailmanlaajuiseen Geopark-verkostoon, joka on UNESCO:n suojeluksessa oleva ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkosto. Rokua Geopark kattaa alueen, joka ulottuu Muhokselta aina Manamansaloon asti.
Tämä oli ensimmäinen isompi yhteistyöprojektini yksityisyrittäjänä ja Hennaksi-toiminimellä. Halusin tutustua toimintamalleihin sekä tapoihin tehdä tällaisia projekteja. Tärkeintä kaikessa on mahdollisimman runsas taustatiedon kerääminen. Niinpä aluksi lähdimme Greystonen väen kanssa kierrokselle Rokua Geopark ‑alueelle. Halusimme nähdä paikat, joihin tulevat infotaulut olisi tarkoitus sijoittaa. Millainen maisema? Millaiset värimaailmat? Millainen henki paikoista huokui vastaanottajalle? Keräsin omia muistiinpanojani ja kirjoitin ylös huomioitani, kun samalla valokuvaajana toiminut otti kuvamateriaalia paikoista. Tämä oli tarpeen. Sen jälkeen pystyin rakentamaan ensimmäiset versiot ja huomiot, mitä ko. kohteisiin voisi sijoittaa ja millaisen tarinan voisi kyseisestä kohteesta kertoa.
Tässä projektissa opin konkreettisesti sen, että ilman selkeää suunnitelmaa ei synny peruskauraa ihmeellisempää. Kun projekti halutaan onnistuneesti viedä loppuun, suunnitteluun kannattaa käyttää runsaasti aikaa. Suunnittelun aikana selviää opastetaulun selkeä rakenne, otetaan huomioon kaikki asiakkaan toiveet palautekierrosten kautta sekä samalla selkeää, mitä konkreettisia tietoja opasteet kaipaavat.
Tekstikokonaisuuksia, joiden tarkoitus on informoima, olen rakennellut useinkin, esim. opetuspuolella. Rakentelin markkinointitiimissä monenlaisia julkaisuja erilaisiin tarkoituksiin oppilaitoksen viestinnässä. Kaikessahan tekemisessä viestintä on juuri se väline, jolla asiat saadaan mahdollisten asiakkaiden ja tuotteesta kiinnostuneiden tietoisuuteen. Viesteissä pitää vain muistaa, että ne kiinnostavat juuri oikeaa kohderyhmää ja houkuttelevat heidät tutustumaan tarkemmin sisältöihin.
Lopulta tauluja tehtiin ainakin seuraaviin paikkoihin:
Viimeiset kuukaudet olivat hyvin tiiviitä, mutta palkitsevia. Opin paljon uutta tässä tällaisista isoista mainosprojekteista. Miten mukavaa olisikaan tehdä tuollaisia projekteja lisää?
Etsitkö lisätyövoimaa projekteihin? Kaipaatko tiimiisi täydennystä?
Ota yhteyttä ja keskustellaan. Soita 050 536 2381 tai lähetä sähköpostia henna@punakynapaholainen.fi. Voit myös varata mieleisen aikasi kalenteristani.