"Linkedin" - Punakynäpaholainen

Korona iski jälleen tähän yrittäjään. Mitä silloin tapahtuu? Ei ainakaan työnhakua. Silloin kaikki tekeminen loppuu siihen hetkiseksi. Onneksi sairastuin siihen viikonloppuna ja pahimmat päivät ajoittuivat viikonlopulle. Valitettavasti kuitenkin koronan jälkeiset arkipäivät kuluvat enimmäkseen kaikkien tekemättömien töiden kirimisessä kiinni. Pää ei ihan ole tullut mukana, mutta enpä ole kuullut pahojakaan sanoja. Jos aikaa on jäänyt hetkeksi, olen voinut ottaa hetken ja toimia koirieni brändilähettiläänä sohvalta makuupussissa. Samalla, kun olen ottanut näitä hetkiä, olen seurannut uutisia ja huomioinut, kuinka saneeraukset, konkurssit sekä...

Social Selling tarkoittaa helposti kuvattuna vaikuttajamarkkinointia. Henkilöbrändin avulla on ammattilainen rakentaa näkyvyyttään sekä kasvattaa luottamusta verkostoissa ja alustoilla, joissa hän tietää potentiaalisen asiakkaansa liikkuvan. Yleinen kysymys onkin, kannattaako siihen panostaa?...