Onko päiväkirjan kirjoittamisesta hyötyä?
Onko päiväkirjan kirjoittamisesta hyötyä? - Punakynäpaholaisen blogi

Onko päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­ses­ta hyö­tyä?

Mie­lee­ni nousee iha­nia muis­to­ja, kun ajat­te­len rakas­ta päi­vä­kir­jaa­ni tai oikeas­taan päi­vä­kir­jo­ja­ni. Kir­joit­ta­mi­nen oli tapa­ni käsi­tel­lä eri­lai­sia päi­vän tapah­tu­mia. Opis­ke­luai­ka­ni vie­tin kie­len kou­ke­roi­den paris­sa, huma­nis­tis­ten haa­vei­den luo­las­sa sekä kiel­tä, kir­jal­li­suut­ta ja runout­ta ryh­mäs­sä rakas­taen. Kave­ri­po­ruk­ka­ni koos­tui kie­len rakas­ta­jis­ta, kir­jal­li­suu­den tut­ki­jois­ta. Voit­te siis kuvi­tel­la, kuin­ka kes­kus­te­lim­me pala­vas­ti Humus-kup­pi­las­sa yleen­sä ajan­koh­tai­ses­ta kie­lion­gel­mas­ta tai opis­kel­ta­van aiheen kink­ki­ses­tä tee­mas­ta.

Kun päi­vä­kir­ja-sanaa ajat­te­lee, työ­elä­mäs­sä mie­leen nouse­vat juu­ri luen­to- sekä mat­ka­päi­vä­kir­jat. Muis­tan iha­nan esi­mer­kin yhdel­tä opis­ke­li­ja­to­ve­ril­ta­ni, kun hän kir­joit­ti työ­mat­kas­taan rapor­tin. Hän käyt­ti jokai­sen päi­vän alus­sa lausah­dus­ta, rakas päi­vä­kir­ja. Hän halusi teh­dä sen hie­man toi­sel­la taval­la, huo­mio­ta herät­täen. Toi­saal­ta hän kai halusi, että selos­tus ei huk­kui­si sin­ne mui­den saman­lais­ten jouk­koon. En ole var­ma, oli­ko tämä tot­ta vai suun­nit­te­lu­vai­het­ta vas­ta. Sen voi vain hän ja mat­ka­päi­vä­kir­jan vas­taa­not­ta­nut vah­vis­taa.

Olen pitä­nyt päi­vä­kir­jaa sii­tä asti, kun opin kir­joit­ta­maan. Nii­den sisäl­löt ovat vaih­del­leet pal­jon. Aluk­si ne oli­vat vain lyhyi­tä tari­noi­ta päi­väs­tä, mitä hyvää sii­nä oli, mitä huo­noa sii­nä oli ja miten kehit­täi­sin jota­kin pala­vaa ongel­maa, johon olin päi­vän aika­na tör­män­nyt. Huo­mat­kaa — kehit­täi­sin. Nau­rah­dan aina näil­le huo­mioil­le. Olen ollut pie­nes­tä asti se hen­ki­lö, joka kat­soes­saan ongel­maa ei jää toi­met­to­mak­si, vaan yrit­tää kek­siä ongel­mal­le rat­kai­sun. Tei­ni-ikää koh­ti men­nes­sä päi­vä­kir­jo­je­ni sivuil­le alkaa ilmes­tyä leik­kei­tä sano­ma­leh­dis­tä, tari­noi­ta Teksti-TV:n nuo­ri­so- sekä kir­je­ka­ve­ri­pals­tal­ta ja tie­tys­ti kuvia ja sydä­miä lem­pibän­di­ni lau­la­jas­ta. Aika taval­lis­ta? Lisäk­si sil­loin oli tul­lut kuun­nel­tua Salo­vaa­ra show’­ta sekä siel­lä vilah­ta­nei­ta iha­nia kap­pa­lei­ta. Ongel­mik­si olin nos­ta­nut näi­tä:

  • Mik­si kase­tin tila lop­puu niin nopeas­ti?
  • Mik­si pitää puhua kap­pa­lei­den pääl­le?
  • En kuul­lut sen kap­pa­leen nimeä, saan­ko kos­kaan tie­tää sitä?

Lukios­sa ilmei­ses­ti päi­vä­kir­ja­ni on muut­tu­nut päi­vy­rik­si. Olin käyt­tä­nyt aika tar­kas­ti hyväk­si kaik­ki sivu­ti­lat nois­sa pie­nis­sä päi­vy­reis­sä, kun olin suun­ni­tel­lut aika­tau­lua­ni sekä elä­mää­ni. Lisäk­si sil­loin tai­sin innos­tua jo kir­joit­te­le­maan asioi­ta ennem­min säh­köi­ses­ti kuin vain käsin.

Mik­si kir­joi­tam­me päi­vä­kir­jo­ja?

Hain asias­ta tie­toa ja tör­mä­sin Jyväs­ky­län yli­opis­ton sivuil­la lyhyeen tut­ki­muk­seen päi­vä­kir­jan funk­tios­ta. Koos­tan tähän alle pää­koh­dat, mik­si kir­joi­tam­me sel­lai­sia. Ylei­sim­mät syyt, mik­si kir­joi­tam­me päi­vä­kir­jo­ja, liit­ty­vät itseil­mai­suun, tie­don pro­ses­soin­tiin, muis­tiin ja mie­li­hy­vään.

Kun kir­joi­tam­me päi­vä­kir­jaan sisäl­töä, voim­me ker­toa päi­vä­kir­jal­le suo­raan tun­teis­tam­me, aja­tuk­sis­tam­me luot­ta­muk­sel­la ja peloit­ta. Kun puram­me aja­tuk­sem­me pape­ril­le, puram­me sen myös pois mie­les­täm­me. Jos lopuk­si pol­tam­me kir­joi­tuk­sem­me tai hävi­täm­me sen näky­väs­ti, samal­la voim­me aja­tel­la, että se on myös pois mie­les­täm­me. Päi­vä­kir­jan avul­la voim­me myös poh­tia ja pro­ses­soi­da kuu­le­maam­me, oppi­maam­me tai muu­ta poh­dis­ke­lua vaa­ti­vaa asi­aa. Voim­me käy­dä vapaas­ti läpi eri­lai­sia näkö­kul­mia ja lähes­ty­mis­ta­po­ja. Kir­joit­ta­mis­ta voi­si aja­tel­la siis erään­lai­sek­si tera­piak­si. Mitä muis­tiin ja mie­li­hy­vään tulee, kir­joi­tam­me päi­vä­kir­jaa jäsen­tääk­sem­me elä­määm­me. Voim­me pala­ta his­to­ri­aan ja het­keen sekä kokea sen uudel­leen. Löy­sin erääs­tä kir­joi­tuk­ses­ta­ni mm. seu­raa­van­lai­sen pät­kän, jol­la voin aina elää koke­ma­ni tun­ne­ti­lan uudel­leen:

“… otin muu­ta­man kihah­duk­sen kiu­kaas­ta läm­pöä ylle­ni, ja sit­ten läh­din käve­le­mään koh­ti jär­veä. Lai­tu­ril­ta astuin alas vii­le­ään veteen ja var­paa­ni uppo­si­vat peh­me­ään poh­ja­hiek­kaan. Askel ker­ral­laan käve­lin pois ran­nan anta­mas­ta tur­vas­ta koh­ti aavaa ulap­paa. Vesi hive­li poh­kei­ta ja pol­via­ni, hil­jal­leen nous­ten kor­keam­mal­le, minä vajo­sin sent­ti sen­til­tä syvem­mäl­le pin­nan alle. Ympä­ril­lä­ni len­te­li suden­ko­ren­to­ja, vesi oli tyy­ni, ja liik­kee­ni aiheut­ti veteen pie­niä poi­mu­ja. Kat­se­lin mai­se­maa. Oikeal­la puo­lel­la­ni näin puner­ta­van aurin­gon­las­kun ja vasem­mal­la tun­tu­rin kau­kai­suu­des­sa. Maa­il­ma oli ääne­tön, tyy­ni ja rau­hal­li­nen..”

Onko päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­ses­ta hyö­tyä? 3 syy­tä, mik­si sii­tä on hyö­tyä työ­elä­mäs­sä 

1. Päi­vä­kir­ja­ker­ron­nas­ta voim­me ottaa vies­tin­tä­mal­le­ja sisäl­töi­him­me työ­elä­mäs­sä. Kun kir­joi­tam­me, ajat­te­lem­me tie­toi­ses­ti luki­jaa. Sama idea sai­si kan­taa myös “jul­ki­seen” vies­tin­tääm­me. Kun kir­joi­tam­me mitä tahan­sa teks­tiä, mei­dän tuli­si aina aja­tel­la vas­taa­not­ta­jaa — kuka lukee vies­ti­ni, kenel­le se on tar­koi­tet­tu, mit­kä asiat kiin­nos­ta­vat hän­tä. Kun ajat­te­lem­me vas­taa­not­ta­jaa, huo­maam­me myös, mil­lais­ta sanas­toa mei­dän tuli­si käyt­tää, mit­kä ter­mit ovat kes­kiös­sä ja mitä ter­me­jä me emme saa mis­sään nimes­sä käyt­tää. Mis­tä luki­ja pitää, mit­kä asiat kiin­nos­ta­vat hän­tä ja mit­kä asiat louk­kaa­vat tai haa­voit­ta­vat vas­taa­not­ta­jaa?

2. Päi­vä­kir­ja­mai­nen ker­ron­ta on avaa­vaa, selos­ta­vaa ja tari­nal­lis­ta. Kun kir­joi­tam­me, ajat­te­lem­me jo tie­toi­ses­ti, että vas­taa­not­ta­ja ei tie­dä asias­ta yhtään mitään. Sik­si kir­joi­tam­me aihees­ta yksi­tyis­koh­tai­ses­ti ja selos­ta­vas­ti. Työ­elä­mäs­sä täl­lai­sen huo­mioi­mi­nen on kul­taa. Kun avaam­me vies­tim­me tar­koi­tuk­sen alus­sa sel­keäs­ti vas­taa­not­ta­jal­le, sääs­tym­me tur­hil­ta kysy­myk­sil­tä tule­vai­suu­des­sa. Työ­elä­mä­vies­tin­näs­sä tuli­si myös aja­tel­la käsil­lä ole­vaa asi­aa useam­mas­ta näkö­kul­mas­ta. Tähän päi­vä­kir­jan opit ovat omi­aan myös, kos­ka usein poh­dim­me kir­joi­tuk­sis­sam­me käsi­tel­tyä aihet­ta moni­puo­li­ses­ti monel­ta kat­san­to­kan­nal­ta.

3. Päi­vä­kir­ja­kir­joit­ta­mi­nen on koh­te­lias­ta ja huo­mioi­vaa. Kir­joi­tuk­sis­ta olen löy­tä­nyt esi­mer­kik­si ilmai­su­ja: “Anteek­si, että en ole ker­to­nut täs­tä aiem­min.” “Pahoit­te­len, että jou­dut nyt kuun­te­le­maan tätä purkausta/valitusta/paasausta.” Olem­me koh­te­liai­ta vas­taa­not­ta­jal­le, varom­me louk­kaa­mas­ta hän­tä. Työ­elä­mä­vies­tin­näs­sä kai­va­taan saman­lais­ta yhtei­sym­mär­ryk­seen pyr­ki­vää ja huo­mioi­vaa otet­ta. Mei­dän tuli­si kehua ja kiit­tää sil­loin, kun sil­le on aihet­ta. Lisäk­si mei­dän tuli­si osa­ta pahoi­tel­la vir­hei­täm­me, epä­koh­te­liai­suut­tam­me tai muu­ta vää­rää toi­min­ta­ta­paa. Nämä ovat asioi­ta, jot­ka usein unoh­tu­vat vies­teis­täm­me.

Innos­tuit­ko, mut­ta et tie­dä, mis­tä läh­teä liik­keel­le? Täs­sä muu­ta­ma aihe:

  • Jos haluat kir­joit­taa joka päi­vä, kir­joi­ta päi­vit­täin ylös kol­me asi­aa, jot­ka meni­vät hyvin, ja yksi haas­te, johon tör­mä­sit. Jos rat­kai­sit haas­teen, ker­ro sii­tä, miten teit sen.
  • Jos et halua kir­joit­taa joka päi­vä, kir­joi­ta joka viik­ko sovit­tu­na päi­vä­nä. Käy viik­ko läpi ja mie­ti, mitä olet oppi­nut, mitä oli­sit voi­nut teh­dä toi­sin, mitä tavoit­tei­ta voi­sit aset­taa seu­raa­val­le vii­kol­le.
  • Jos olet joh­to­por­taas­sa tai tii­min jäsen, kir­joi­ta päi­vän aika­na tai vii­kon aika­na käy­mis­tä­si kes­kus­te­luis­ta ja pala­ve­reis­ta koon­nit. Käy läpi kes­kus­te­lun pää­koh­dat, vai­keu­det, help­pou­det, vai­kut­ta­mis­ti­lan­teet ja miten ne kaik­ki vai­kut­ti­vat neu­vot­te­lu­jen lop­pu­ti­lan­tee­seen.

Kuten huo­maat, päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen on hel­poin tapa yllä­pi­tää mie­len hyvin­voin­tia. Lisäk­si se on hel­poin tapa aloit­taa kir­joit­ta­mi­nen. Sii­hen ei ole sään­tö­jä, sil­le ei ole arvos­te­li­jaa, vaan voit omal­la taval­la­si kir­joit­taa ylös aja­tuk­sia­si, tun­te­muk­sia­si, tapah­tu­mia ja koke­muk­sia­si. Päi­vä­kir­ja voi olla joko perin­tei­nen ruu­tu­vih­ko tai sit­ten digi­taa­li­nen doku­ment­ti. Minä käy­tän mie­lel­lä­ni reMar­kablea­ni. Omal­la koh­dal­la­ni olen tosi­aan huo­man­nut, että päi­vä­kir­jan kir­joit­ta­mi­nen aut­taa jäsen­tä­mään aja­tuk­sia, pur­ka­maan tun­tei­ta ja muis­ta­maan tär­kei­tä tapah­tu­mia. Suo­sit­te­len siis aloit­ta­maan sen.