"Kirjoitettu sisältö" | Punakynäpaholainen® | Henna Eklund

Yksinyrittäjä, kuten minä, voi pohtia ajoittain, mikä on sisältöjen tehokkuus tällä hetkellä. Vastaan nyt kysymykseen, jonka sain eräältä seuraajaltani: "Miten mittaan, onko tuottamani sisältö tehokasta ja antaako se arvoa?" Helppo vastaukseni olisi, että analytiikan avulla sekä asiakasvirralla. Valitettavasti analytiikkaa pitää osata tulkita, että sisältöjä saisi kehitettyä paremmiksi. Vaikka analytiikka kertoisi, että yrityksesi on huomattu ja liikenne on suurta, mutta lompakkoa heiluttelevia asiakkaita ei vain näy, jossain on vikaa. Tämä siksi, että yksittäinen liikkeeseen saapunut asiakas ei kerro vielä mitään, vaan...

Tämä aihe tulee sydämestä - puhun nyt nimittäin kirjoitusvirheistä. Tiedän, että mikään ei voi olla täydellistä. Oli teksti sitten sähköposti, verkkosivun sisältö, kuten tämä blogi, somepostaus tai uutiskirjeen sisältö, luen jokaisen tekstini uudelleen useamman kerran kirjoittamisen jälkeen. Se on osa prosessia, koska mitään sisältöjä ei vain huitaista maailmaan. Kehitän mielelläni sisältöjä ensimmäisen version jälkeen, lisään niihin tarvittaessa uutta sekä tietysti karsin ja muokkaan ensimmäistä versiota tehokkaammaksi viestiksi. Sellaisella sisällöllä on kärki, joka vastaa kohderyhmän tarpeisiin sekä joka aukaisee käsiteltävää asiaa...

Eräs saamistani kysymyksistä koski juuri hakukoneoptimointia ja sitä, miten sen voi tehdä niin, että sisällön laatu ei kärsi siitä. Olen yrittäjänä törmännyt monenmoisiin rakennelmiin seo-sisällöissä viimeisen 8 vuoden aikana. Joillakin sivustoilla optimointi on toiminut, kun taas joillakin sivustoilla on optimoinnin kanssa seottu. Tällä tarkoitan sitä, että sisällön laatu on unohdettu silloin kokonaan ja sisällöt on tehty ns. hakukoneosumat edellä. Tällainen ei auta vastaanottajaa, vaan pikemminkin sekoittaa....

Järjestin 5.9. yrittäjän päivän kunniaksi Q&A-session ja pyysin seuraajiani lähettämään minulle kysymyksen, joka liittyy viestintään ja sisällöntuottamiseen eli erilaisten kirjoitettujen sisältöjen tuottamiseen. Ensimmäinen kysymys koski tone of voicea eli äänensävyä. Kysyjä on ihastellut suuresti Punakynäpaholainen-brändiäni ja niinpä hän halusi tietää, miten toimivan tone of voicen saisi kehitettyä myös omalle yritykselleen. Hän ei halua olla osa massaa, vaan erottua jollakin sopivalla kärjellä muiden saman alan toimijoiden joukosta....

Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet tekoälyn tuottamat persoonattomat tekstit. Mihin ovat kadonneet sisältöjen yksilöllisyys sekä omaperäisyys? Sisältöjä tuotteista ja palveluista tuotetaan runsaasti tekoälyn tukemana, jolloin melkein jokainen niistä noudattaa samaa sabluunaa. Pahimmassa tapauksessa samat sanatkin saattavat toistua jokaisessa viestissä. Pelottavaa? Miten voit tehdä sisällöistäsi erottuvampia? Se onnistuu helposti kertomalla kokemuksista faktan lomassa. Näitä ovat esimerkiksi asiakastarinat, yritystarinat sekä työntekijätarinat. Tällaiset luovemmat tarinat voivat erottaa brändisi kilpailijoista ja jättää pysyvän vaikutelman asiakkaisiin....

Miten kirjoittaminen voi helpottua - ilman tekoälyäkin? Kirjoittaminen on keskeinen taito työelämässä, oli kyse sitten vaikuttavista sähköposteista, koukuttavasta sisällöstä verkkosivuillasi tai syvällisistä raporteista, jotka vakuuttavat sidosryhmäsi. Nyt annan sinulle 10 tapaa, jotka auttavat sinua hiomaan kirjoitustaitojasi ja kommunikoimaan tehokkaammin. Ohessa on myös promptivinkkejä, jotka eivät varsinaisesti luo sinulle sisältöä, vaan toimivat sparraustukena....

Ennen saatoin kirjoitella ja muokkailla tekstiä pitkän aikaa, jotta sain sellaisen valmiin ja julkaistavan sisällön aikaiseksi, joka miellytti silmääni. Voit varmasti kuvitella, että se rima on varsin korkealla. Nyt tekeminen on nopeutunut, koska pyydän kustannustoimittajakseni tekoälyn. Se on nopeuttanut prosessia huomattavasti. Kirjoitin siitä samasta aiheesta aiemmin blogissani "Tekoäly osaksi sisällöntuotantoa? Onnistuu!"....

Tekoäly tarjoaa yrittäjille uudenlaisia mahdollisuuksia blogikirjoittamisen saralla. Blogi on oivallinen työkalu moneen tarpeeseen ja siitä syystä sillä on useita erilaisia nimiäkin. Blogi on sen verran tuttu genre meille jokaiselle, kun pohdimme tekstejä, joita luemme ja sivuamme arjessamme. Yrittäjälle blogi tarjoaa erinomaisen tavan esitellä omaa osaamistaan, tuoda esiin alakohtaista asiantuntijuutta ja avata dialogia potentiaalisten asiakkaiden sekä sidosryhmien kanssa....

Kun asiasanasuunnittelu tehdään huolella ja se yhdistetään kattavaan avainkohderyhmälle suunnattuun sisältömarkkinointiin, tulokset ovat olleet monelle yritykselle varsin palkitsevia. Tarinankerronnassa tärkeintä on juuri sanasto sekä sen sopivuus kohteeseen eli asiakaskuntaan. Tarinan sanasto ei kuitenkaan saa olla yleistason kuvauksia pullollaan, vaan sanojen tulee olla syvemmältä louhittuja....

Joskus on aika muuttaa suuntaa tai toimintamalleja eli kehittää viestinnälle selkeä sisältöstrategia ja sitä tukeva sisältösuunnitelma. Kukaan meistä ei voi jatkaa samoilla eväillä eteenpäin loputtomasti, vaan ajoittain pitää miettiä hieman pidemmälle eteenpäin. Muutospaineen voi aiheuttaa yrityksen kasvu, henkilöstön muutokset tai sitten ihan vain sisällön sopivuus tai sisällön kiinnostavuuden lisääminen kohderyhmän parissa. Silloin on aika vaihtaa levyä ja selvittää, mikä toimii ja mikä ei....

Työkseni käyn läpi eri alojen yritysten Facebook-sivuja. Olen huomannut yhden todella mielenkiintoisen seikan: Miksi niitä ei personoida? Miksi niitä ei laiteta yrityksen näköiseksi? Joistakin puuttuu jopa kansikuva, joistakin profiili tai muuten tiedot yrittäjästä itsestään. Päätin koostaa tähän Punakynäpaholaisen blogipostaukseen muutaman vinkin, joilla yrityksen Facebook-sivut saadaan helposti ”hakukoneystävällisiksi”. Onneksi Facebook nykyään kertoo, mitä kannattaisi laittaa esille....

Kirjalliset viestit ovat ammattilaisen käyntikortti. Jokaisen on osattava laatia työssään kiinnostavia, selkeitä ja asiallisia viestejä. Tietoa hakiessasi olet varmasti törmännyt aiheisiin liittyvillä sivustoilla monipuolisiin tapoihin tuottaa sisältöä - tekoälyllä tai ilman. Tosiasia on, että jokaisella meistä on oma tapamme ja tyylimme, ja se säilyy, vaikka tekoäly voisi mukailla sitä. Miksi tekoälyn tuottama teksti pitäisi pystyä erottamaan "aidosta" tekstistä?...

Kuinka usein olet saapunut sivulle, missä mainostetaan, että on blogi, mutta huomaat, että blogia on päivitetty viimeksi viime vuoden puolella? Kuinka monella yrityksellä on tällä hetkellä ns. "blogi", mutta sillä ei ole päivittäjää tai yksinkertaisesti yrityksellä ei ole blogattavaa asiaa sittenkään? Tuliko blogi-välilehti sivuillesi verkkosivupohjan mukana ja et ole tehnyt asialle mitään? UKK?...

Meneekö sisältömarkkinointisi metsään? Ei hätää, työtäni on auttaa sisältömarkkinoinnissa niin pienyrittäjiä kuin pieniä ja keskisuuria yrityksiä (*vink vink). Jokaisen yrityksen kanssa eteen ovat tulleet samat ongelmat. Annan nyt syyt, miksi juuri ne pitäisi huomioida. Osa yrittäjistä on huomannutkin nämä asiat, mutta jostain syystä niitä ei ole laitettu kuntoon. Aika? Ei osaa aloittaa? Kriittisyys? Yhteistyökumppanin puute?...

Etätyön myötä työpaikan ihmiset häviävät jokainen omaan suuntaansa. Näissä tilanteissa kirjallisten viestien merkitys eli sähköpostin merkitys kasvaa. Sähköpostiviestillä tavoitat vastaanottajan helposti ja vaivattomasti. Tärkeitä posteja voi nostaa esiin ja lukukuittaus antaa muuten varmuuden perillemenosta. Siksipä on hyvä pohtia, millainen on hyvä sähköpostiviesti ja miten se nousee esiin massasta? ...

Olet asiantuntija omalla alallasi. Haluat tuoda esiin osaamisesi käyttäjäystävällisesti. Kirjoitat pitkähkön tekstin lempiaiheestasi, jonka jälkeen annat tekstin esilukuun työkaverillesi/ystävällesi/puolisollesi ja odotat, että hän julistaa sen upeaksi kokonaisuudeksi. Kaikki julkaisemasi tieteelliset artikkelit ovat aina saaneet tiedeyhteisöltä ylistystä. Apusi kuitenkin alkaa kysyä kysymyksiä sinulle täysin itsestään selvistä asioista. Miten hän ei nyt tuota ymmärtänyt? ...

Termit mediakriittisyys, medialukutaito, vaikuttajaviestintä, kampanjakeskeinen viestintä tai jatkuva viestintä ovat oikeastaan herkkusanoja oman alani ihmisille. Niille tyypeille, jotka tuottavat nämä tekstit, podcastit ja videot, rakentavat kaupalliset viestit Teitä palveleviksi ja Teidän tarpeita hiveleviksi. Meille, viestintuojille, on tärkeintä, että “me viihdytämme Teitä ja Te viihdytte”. Samasta YUP lauloi aikoinaan kauniisti omalla sympaattisella tavallaan. Mikä on medialukutaidon tarve tekoälymurroksessa?...